Helsingin Tuomiokirkko

Kiipeämme kapeita narisevia puuportaita pitkin ylöspäin.

Nenääni tuoksuu vanha puu.

Pölyssä makaa vanhoja patsaita ja koristeita.

Saavumme isoimman tornin tasanteelle,

josta isot ikkunat aukeavat joka suuntaan.

Päivänvalo tulvii ikkunoista, kello kumahtaa kovaan,

tunnelma on henkeä salpaava pienen ihmisen mielessä.

(https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_tuomiokirkko)

 

Helsingin Tuomiokirkko on tärkeä tädilleni Marjalle, niin kuin meille muillekin lähipiiristä.

Ensimmäistä kertaa pääsin vierailemaan Helsingin Tuomiokirkon tornissa aivan pienenä, arviolta noin 4-vuotiaana pellavapäänä. Siitä asti kyseinen kirkko on kiehtonut minua monella tapaa. Niin historialtaan ylipäätään, kuin merkitykseltään tädilleni ja serkuille. Uskon, että ilman Helsingin Tuomiokirkkoa ja sitä sattumaa, jonka kautta tätini päätyikin papiksi, ei meidän perheestä moni olisi siinä, jossa he ovat juuri nyt. Tätini on esimerkillään näyttänyt monelle meistä serkuksista tavoitella sitä, mihin on intohimo, ja mitä rakastaa.

 

 

Minä

Rakastan kirkossa sen valoisuutta,

Sitä rauhaa ja toivoa, jonka se synnyttää.

Juuri nämä piirteet,

niin luonnossa, arkkitehtuurissa, kuin ihmisissäkin

 saa minut ihmettelemään elämän kauneutta.

 

Ihan joka kerta.

 

 

Kauppakeskus DUO – Kohtaamispaikka

https://www.toimitilat.fi/toimitila/10510732-liiketilat-tampere-kauppakeskus-duo—hervanta

Tampereen Hervannassa sijaitsevassa kauppakeskus Duossa käy päivittäin toistakymmentätuhatta asiakasta. Duo tarjoaa suurten tavaramyymälöiden lisäksi monipuolisen liudan erikoisliikkeitä ja palveluita.

Duosta löytyy kaikki palvelut, mitä lähiöelämään tarvitsee.

Mutta mikä erottaa Duon muista kauppakeskuksista ja tekee siitä erityisen? Se on pääteltävissä jo rakennuksen nimestä. Duo koostuu kahdesta osasta: vanhasta Hervantakeskuksesta sekä uudesta laajennusosasta.

Rakennuksen keskusakseli sisältä kuvattuna: vasemmalla näkyy vanha Hervantakeskus, oikealla uusi laajennusosa.

Maineikkaiden Reima ja Railia Pietilän suunnittelema Hervantakeskus on osa Hervannan keskusakselia, jota pidetään valtakunnallisesti merkittävänä julkisten rakennuksen kokonaisuutena. 1979 valmistunut rakennus edustaa tyyliltään 1800- ja 1900-lukujen vaihteen arkkitehtuuria sekä Jugend-tyyliä.

Pietilöitten kädenjälki on havaittavissa muun muassa rakennuksen orgaanisissa muodoissa.

Hervantakeskus kunnioittaa arkkitehtuurillaan tamperelaista teollista ja historiallista perinnettä, joista viestittävät julkisten ulkotilojen sarja, punatiilen käyttö, kaarevuus sekä yhteys luontoon.

 

Rakennuksella haluttiin parantaa Hervannan betonilähiömäistä ilmettä.
http://tilat.citycon.fi/kohteitamme/paakaupunkiseutu/kauppakeskus-duo

Eero Lahti Oy:n suunnittelema laajennusosa, joka kaksinkertaisti kauppakeskuksen tilat, valmistui vuonna 2007, jolloin kauppakeskus sai uuden nimen, ”DUO”. Uusi osa edustaa selvästi modernimpaa tyyliä, mutta yhtyy vanhaan osaan väriltään ja muodoltaan.

Laajennusosa muistuttaa tyypillistä modernia liikekeskusta.

Kauppakeskus Duo on onnistunut ja toimiva kokonaisuus, jossa vanha ja uusi tyyli kohtaavat, mutta pysyvät erillään. Vanhaa ja uutta ei ole yritetty sekoittaa yhteen, vaan kumpikin osa pysyy ajalleen uskollisena.

Vanhan Hervantakeskuksen päätyjulkisivu on nähtävänä sellaisenaan Duon keskusakselilla. Se kuvaa symbolisesti Hervannan kasvua ja kehitystä viimeisten vuosikymmenten aikana.

Duossa näkee päivittäin kaikenlaisia ihmisiä, sillä Hervannassa asuu monenlaista porukkaa: lapsiperheitä, maahanmuuttajia, opiskelijoita ja muuta sekalaista sakkia. Kauppakeskus Duo toimii kohtaamispaikkana erilaisille kulttuureille, elämäntyyleille sekä alueen historialle. Tunnelma sisällä on kuitenkin levollinen ja harmoninen.

Opiskelija luontaisessa ympäristössään

Jotain todella suurta

Torvisoittokunta, univormuja ja marssin töminää.                                                                                              Kullattu mintunvihreä Talvipalatsi.

Ei yhtään pienieleisempää vastaanottoa voinut edes odottaa.                                                                      Entisen tsaarin palatsi pystyi vastaanottamaan vierailijat vieläkin omalla                                      arvokkuudellaan.

Voiko itseään enää pienemmäksi tuntea?

Sinut rakennettiin edustuspalatsiksi                                                                                                                          ja sitä olet vieläkin.

Museomudossa edustat ja ylistät taideteoksiasi.

Jokainen nurkka, seinä, katto ja lattia                                                                                                                      kaikki kruunattu kiekuroin, kukkasin, kullatuin yksityiskohdin.

Olet kaukana funkkiksesta, käytännöllisyydestä, arjesta.                                                                                Sen jokainen tulee huomaamaan pitkillä käytävilläsi ja lukuisissa huoneissasi,                          joista mikään ei näytä samanlaiselle.

Ideasi ei ole edustaa tasa-arvoa vaan arvojärjestystä.

Vieläkään kukaan turisti ei kerkeä käymään kaikissa huoneissasi.                                                                1057 on liian paljon.

Ainutlaatuisuutesi ja outoutesi yllättää.

Uusia puolia iän ja ymmärryksen myötä

Kuva: https://museot.fi/museohaku/index.php?museo_id=21184
Hämeen linna koko komeudessaan              https://museot.fi/museohaku/index.php?museo_id=21184

Kävin Hämeen linnassa ensimmäisen kerran 10-vuotiaana koulun kanssa. Siltä reissulta mieleeni lähinnä jäi keskiaikainen vessa ja oppaan kertoma tarina kummittelevasta kissasta. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin ymmärsin, kuinka upea rakennus olikaan kyseessä.

Hämeen linna on rakennettu 1200-1300-luvulla, joten tähän päivään mennessä se on nähnyt paljon ja kätkee sisäänsä useita tarinoita. Tämä onkin minusta sen upein puoli. Ajatus siitä, että yli seitsemänsataa vuotta sitten, joku sen ajan ihminen on seissyt tämän saman ikkunan edessä katsomassa tätä samaa järvimaisemaa, on pysäyttävä.

Kuka lie katsellut tätä samaa näkymää?

Nykypäivän Hämeen linnassa eri aikakaudet on otettu huomioon. Eri paikat on restauroitu muistuttamaan eri aikakausia ja infotaulut kertovat tarkempia tietoja kyseisistä paikoista ja aikakauden elämäntavoista. Kun kulkee koko rakennuksen läpi, on kuin olisi aikamatkalla keskiajalta nykypäivään.

Tervetuloa aikamatkalle keskiajalta nykypäivään

Nyt kaksi vuotta sen jälkeen, kun viimeksi kävin Hämeen linnassa, olen jälleen löytänyt uusia mielenkiintoisia puolia siitä. Suurimpana syynä juuri aloittamani arkkitehdin koulutus. Kun on asioista enemmän tietoa, osaa myös katsoa asioita eri tavalla kuin ennen.

Upeita yksityiskohtia sisäpihalla

Ehkä minun siis täytyy suunnata myös 30-vuotiaana katsomaan Hämeen linnaa. Uskon, että valmistumiseni ja työelämässä olon jälkeen, löydän siitä taas uusia yksityiskohtia, joita en ennen edes tajunnut katsoa.

Monet sodatkin nähnyt paikka nykyään tyynen rauhaisana

Lisätietoa Hämeen Linnasta sekä aukioloajat:

https://www.kansallismuseo.fi/fi/haemeenlinna/etusivu

Mikä olet?

Yhtä vanha kuin minä. Kertaa kolmekymmentäkolme ja puoli.

En tiedä, pelätäänkö sinua vai ei. Ihastutaanko sinuun vai herätätkö Jumalanpelkoa myös ateisteissa? Kuinka pieneksi saat minut tuntemaan itseni? Vietkö sanat suustani vai haukunko sinut pystyyn?

Oletko kaunis kuin Esmeralda, julma kuin Frollo vai ruma kuin Quasimodo? Joudunko tutkimaan sinua kuin spitaalisen kämmentä vai ihalenko sinun jokaista yksityiskohtaa kuin olisin rakastunut, että saisin vastauksen kysymyksiini?

En tiedä.

Mutta sen tiedän, että olet siellä, ja tahtoisin vielä joksus tavata sinut.

 

Notre-Damen katedraalin läntinen puoli. (https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a4/NotreDameDeParis.jpg)

 

Säväyttävä Sagrada

Aiheeseen liittyvä kuva

kuva kirkosta sisältä: http://www.iom3.org/materials-world-magazine/feature/2017/jul/03/material-marvels-basilica-de-la-sagrada-familia

Olen varma, että jokainen joka vierailee Barcelonan Sagrada Familiassa, vaikuttuu.

Tunnelma roomalais-katolisessa kirkossa, jonka rakennustyöt ovat kestäneet toista sataa vuotta, on hämmentävä.

Hämmennys syntyy kaikista niistä uskomattomista yksityiskohdista ja väreistä ja mahtipontisuudesta.

Hämmennys syntyy rakennuksen korkeudesta ja valosta joka läpäisee kauniisti satojen värikkäiden ikkunoiden läpi.

Hämmennys syntyy puuta muistuttavista suurista pylväistä jotka kannattelevat kummallista kattoa.

Hämmennys syntyy suurista turistimassoista kirkon sisä- ja ulkopuolella.

Olen silti hyvin iloinen että vierailin Sagrada Familiassa Barcelonan reissullani.

Perkel**n jopo

On talviyö ja kuu valaisee väyläni, kun kaahaan munamankelillani pitkin Ilmajoen katuja tukka putkella. Pyörässäni ei ole edes vaihteita, nopeus mitataan polkuvoimalla. Välistä haen vauhtia ojan puolelta ja kuvittelen olevani Tony Hawk, mutta fillarilla. Havahdun kun kesken matkani ohitan Ilmajoen kirkon, joka seisoa tönöttää komeana kuun valossa valmiina tuomitsemaan pyöräilytaitojani. Viime metreillä ennen kotiani takaa tulee auto, se on kirkkoherra, nostan hänelle räpylää tervehtiäkseni. Samassa survaisen itseni lumipenkkaan ja lennän sarvien yli turvalleni lumipatjaan pelolle.

Aamulla herätessäni leposijasta, menen keittiöön ja juon aamukahvin. Yhtäkkiä minulle tulee flashback eilisestä ja muistan hurjan kotimatkani, kiiruhdan vilkaisemaan ikkunasta ferrarini kuntoa. Siellähän se makaa hangessa takarengas pystyssä anoen huoltotoimenpiteitä. Noudan pyöräni hangesta verstaalle. Oikaisen sarvet, vaihdan eturenkaan, ja wholaa uskollinen ratsuni on jälleen valmis jatkamaan taivalta. Näin minä koen Ilmajoen kirkon, se on aina matkani varrella, kun liikun pitkin Pohjanmaata.

Ilmajoen kirkon matka on alkanut, kun Matti Honka rakensi sen vuonna 1764-65. Puukirkko joka on pohjamuodoltaan ulkonurkista viistetty ristikirkko. Särmikäs aumakatto on paanutettu. Katon keskikohdalla on torni. Kellotapuli rakennettiin 1804. Sisäkatto on puunvärinen holvikatto. Ulkoverhouksena toimii vaalea vaakapanelointi.

Muistoihin kadonnut

Aukeaksi kaadetun metsän läpi kylmä puhaltava tuuli tarttuu paljaisiin käsiin, kuin ohjatakseen kohti muutaman sadan metrin päässä olevaa tummanpuhuvaa rakennelmaa. Kaukaa katsottuna ei ovea, taikka sisäänkulkua voi hahmottaa. Muutaman Hankeen uppoavan askeleen jälkeen on jo yksityiskohdat näkyvissä. Homeen ja ruosteen peittämä ovi raollaan toivottaa meidät tervettulleiksi. “siinä se on, peltimökki” sanoo Valtteri ja ottaa kaksi kuvaa pakkasen karaistamasta kuusesta. Inhon ja pienen jännityksen takaa minut valloittaa uteliasuus.  Uteliasuus ottaa kiinni ruosteen karrelle kaivertamasta ovenkahvasta-

Ensimmäisenä yllätti huoneen pimeys. Toisena henkeä salpaava homeen haju, joka kieri hitaasti kohti keuhkoja kuin tervehtiäkseen pitkään poissa olleita asukkaita. Silmien totuttua pimeyteen oli näkymä ankea. Kolme tuolia, yksi sänky, lipasto ja takka. Homeen ja savun hiertämä ikkuna päästi päivänvalon kuin varjostimen läpi aikakausien kellastuttaneeseen huoneeseen.

 Pelko lattian pettämisestä kesken kuvaamisen muodostui, kun vasen jalkani upposi ensimmäisellä askeleella lahoon lattiaan tekien puolikaan kylpyämmeen kokoisen painauman. Tunsin tulleeni paikkaan, jossa aika oli pysähtynyt.Reilu kerros tumumaista pölyä hallitsi ennen ehkä kodikkaan majapaikan lattiaa. Pelko oli kadonnut, mutta katsoessani homeen mustaksi maalaamaa katon rajaa tunsin inhon puskevan vatsaani liikkeelle. “otetaan nää kuvat ja lähetään täältä”

Kaikkiin hajuihin tottuu, myös niihin jotka voit mastaa. Huoneen pienet yksityiskohdat alkoivat viemään ajatuksiani muualle silmiä kirvelevästä katkusta. Katseeni kiinnittyi ihmettelemään seinällä olevaa öljylamppua. 

Ovesta ulos tullessa pakkastuuli puri poskipäitä. Metsä aukean valtasi keuhkojaan ulos yskivien muukalasten nauravat äänet. He olivat palanneet. Palanneet jo kauan sitten muistoihin kadonneesta paikasta.

welcome to my crib

 

 

 

Kummituksia, vankeja ja oikeutta

 

Sanotaan, että Porin Raatihuoneen tornissa asuu kummitus. Lieneeköhän se entinen kaupunginjohtaja vaiko kenties linnassa lusinut vanki? Kantaakohan kummitus kaunaa vai viihtyyköhän se vain kauniissa rakennuksessa?

 

Porin Raatihuone valmistui vuonna 1841 ja se on toiminut muun muassa vankilana sekä oikeustalona. Rakennus on säilynyt lähes entisellään yli 150:n vuoden ajan, lukuun ottamatta sen tornia, joka oli alunperin puinen. Vanha puutorni kuitenkin paloi Porin viimeisimmässä tulipalossa vuonna 1852. Palon jälkeen vanha torni korvattiin nykyisellä tornilla ja samoihin aikoihin katolle ilmestyi myös sinkkiveistokset.

                         

Päätykolmiota koristavat veistokset kuvaavat antiikin Rooman oikeuden jumalatarta ja hänen airuitaan. Veistokset jouduttiin poistamaan katolta vuonna 2012, sillä niiden jalustat olivat pettäneet. Veistosten korjaamisesta oltiin montaa mieltä, mutta lopulta Satakunnan Museo sai tehtäväkseen korjata veistokset. Vuonna 2014 ne palasivat katolle korjattuna.

Raatihuoneen edustalla vartioi Satakunnan Karhu -veistos, jonka opiskelijat lakittavat aina vappuna. Myös lähes kaikki rakennuksen tilat ovat käytössä vielä tänäkin päivänä. Kellari, jossa ennen toimi vankila, on nykyään Ravintola Raatihuoneen käytössä. Ravintola on kuin aikamatka historiaan, sillä kaikki pinnat ovat alkuperäisiä. Ensimmäisessä kerroksessa toimii Porin kaupungin kulttuuriasiainkeskus sekä toisessa kerroksessa on vuokrattavat juhla- ja kokoustilat.

Rakennus on ehdottomasti tutustumisen arvoinen ja suosittelen siellä vierailua, vaikka ravintolaillan merkeissä, kaikille arkeologeista arkkitehteihin ja vauvasta vaariin. Karmean kaunista vierailua!

 

 

Jos rakennukset voisivat puhua

He’s the hero Gotham deserves, but not the one it needs right now. So we’ll hunt him. Because he can take it. Because he’s not our hero. He’s a silent guardian. A watchful protector.

            –  The Dark Knight

Hei, minä olen Tampereen Linja-autoasema. Minä asun Ratinassa ja toimin puheenjohtajana paikallisessa funkkiskerhossa. Minä olen huomattava hahmo omassa piirissäni, mutten vie tilaa muilta. Voit piirtää minusta kuvan tuhlaamatta mustetta, mutta voit kuvailla minua monin sanoin. Rakastan auringonvaloa ja ympärilläni kuhisevaa elämää, siksi teen parhaani, jotta he saisivat ansaitsemansa huomion minun sijastani.

Pukeutumistyyliäni pilkataan joskus fasistiseksi, koska linjani ovat jykeviä ja suoria. En kuitenkaan tiedä mitä sillä sanalla tarkoitetaan, olenhan vain rakennus. Pilkasta huolimatta ihmiset pitävät minua yleisesti tärkeänä. Ilman minua moni olisi joutunut viettämään joulun yksin vailla rakkaan perheensä seuraa – silti monikaan ei minua sanoisi hyväksi ystäväkseen.

Näsinneula ja Tuomiokirkko sen sijaan ovat aina olleet äänekkäitä, ja ehkä siksi juuri ovat aina saaneet ihailua osakseen. Siksi keräsin rohkeutta ja julkaisin kirjeeni tässä blogitekstissä, jotta voisit huomata myös minut ja muut kaltaiseni.

Olisitko sinä ystävä hiljaiselle rakennukselle?

 

Terveisin,

Tampereen linja-autoasema